
Poikkeuksellisen suuri määrä nuoria koiranohjaajia ympäri maailman kilpailee parhaillaan Helsingin Messukeskuksessa junior handler -maailmanmestaruustittelistä. Maailman Voittaja 2025 -koiranäyttelyn junior handler -kilpailussa 10–18-vuotiaat nuoret pääsevät näyttämään taitonsa koiranäyttelykehän esittäjinä.
Mukana kilpailussa on lähes 400 nuorta. Heistä 357 on ilmoittautunut kilpailuun, lisäksi 36 on kutsuttu mukaan kukin oman maansa edustajana. Osallistujia on tullut Suomeen ympäri maailman, esimerkiksi Etelä-Koreasta, Japanista ja Meksikosta.
Finaali sunnuntaina
Suomi on vahvasti edustettuna kilpailussa, sillä junior handler -kulttuuri ja toiminnan arvostus on Suomessa poikkeuksellisen vahvaa. Suomessa on muun muassa juuri junior handler -arvosteluun paneutuneita kokeneita tuomareita, junior handlereiden kehille annetaan näyttelyissä aikaa ja tilaa, ja valmennukseen sekä tukeen panostetaan. Suomi toimiikin hyvänä esimerkkinä muille maille.
Maailman Voittaja 2025 -näyttelyn junior handler -kilpailu huipentuu sunnuntaina finaalissa, jossa maailmanmestaruudesta kamppailevat kutsutut maaedustajat ja viisi avoimista kilpailuista finaaliin edennyttä kilpailijaa.
Junior handler -kilpailun aikataulut löydät täältä.
